Yleistä yhtiöstämme

 

 

 

Suomalainen kumppani suomalaiselle teollisuudelle


Murri perustettiin vuonna 1990. Lama oli syvimmillään kun aloitimme nollasta paljolti uusin tuotemerkein. Vuoden vaihteen 2006/2007 tienovilla yhtiömme kuuluu alallaan keskisuurten tekijöiden joukkoon. Asiakasyrityksiä on yhtiöllämme Suomessa jo lähes 2000 ja kaikki Suomen suurimmatkin yritykset löytyvät listalta. Henkilökunnan lukumäärä on 15. Yhtiömme kasvu on huimaa - viimeisenä neljänä vuonna tuplasimme liikevaihtomme - kiitos siitä hyvät asiakkaamme ja kumppanimme.


Yhtiömme talous on ollut aina kunnossa ja olemme kuuluneet jo vuosikausia kolmen A:n kerhoon - eli n. 5% tunnusluvuin arvioiduista Suomen parhaista yrityksistä. Murri ei ole vain tuotteiden maahantuoja ja kauppias - olemme kumppani, jolle voitte antaa tavarahuoltonne hoidettavaksi ja me vastaamme että saatte hyödykkeet häiriöittä kaikissa olosuhteissa - keskittäminen Murrin suuntaan kannattaa.